sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Syystapaaminen 5-7.9. Fårholmenissa

kuvat saa isommaksi klikkaamalla!







Viime aikoina on virinnyt yhteistoimintaa Arvid Laurinin piirtämillä veneillä purjehtivien ihmisten kesken. Pari kertaa on kokoonnuttu - ensin vuonna -07 seilattiin Pihlajasaari-Katajaluoto-Suomenlinna reitti ja sitten vietettiin aikaa toistemme seurassa Suomenlinnan vierasvenesatamassa.Veneitä oli 6 kappaletta. Syyskuussa 08 vietettiin kokonainen viikonloppu kimpassa; Kokoontuminen oli Suomenlinnaan perjantaina. Veneitä oli Garm, Tikiti, Corona ja Latitud. Edustettuna oli myös Casella jonka kippari Fredi Ekström oli jättänyt purtensa Ruotsiin korjaukseen. Lauantaina tehtiin 15 mailin purjehdus Fårholmeniin Sipoon edustalle. Veneitä lähti Suokista vain kaksi, Garm ja Corona. Tämänkesäinen ruotsintuliainen, 28-jalkainen Sayonara, tuli suoraan Hamarista Fårholmeniin . Niukasta osallistumisesta huolimatta oli mukava viettää syksyinen ilta hyvässä seurassa veneitämme ihaillen ja kehuen ja sekä grillin antimia, että eväsproviantteja nautiskellen . On ne hienoja vehkeitä ja kyllä ne purjehtii hyvin!
Vilpitön tarkoitus on tulevina vuosina jatkaa perinnettä ja puhetta oli, että jo marraskuun tietämillä voisimme pitää tapaamisen ja illanvieton Laurin-hengessä!